Dekkarijatkis osa XXX: Eroottista taidetta

Jos tämä tarina mielestänne nytkähtelee liikaa siten, että se tuntuu vähän väliä pysähtyvän, polkevan paikallaan ja palaavan takaisin lähtöuomiinsa, niin miettikääpä miltä Pertti Karttusesta tuntui. Aina kun hän oli ratkaisemaisillaan jotain tärkeää, hän imeytyi vortexiin ja joutui teleportatuksi sattumanvaraiseen jonnekin. Hänen atomiensa hajotessa ja uudelleenjärjestäytyessä pään sisältö jäi aina johonkin matkan varrelle, ainakin siltä osin missä hän oli ollut hetkeä aiemmin, ja sitä edeltävät noin sata vuotta. Tietenkin hän muisti kristallinkirkkaasti mitä oli tapahtunut 24.10.1944, mutta kaikki muu oli t y h j ä ä.

Lukija lienee yhtä yllättynyt ja ilahtunut kuin vanha perverssi salapoliisimmekin, kun ukon pääkopassa oleva tirkistysluukku avautuu ja näköpiirin täyttää isotissinen vaaleaverikkö. Edaminasuinen nainen ulvoo paholaisen riivaamana, silmämunien pyöriessä hedelmäpelinä päässä ukon lyödessä tahtia kuin rodeossa huutaen: “JIIHAA!”. Vanhuksen karvaiset kädet tarrautuvat tisseihin, hänen porautuessaan kiveäkin kovempana yhä vain syvemmälle häneen.

Vanhus ei toisaalta tiennyt edelläkuvatun toiminnan olevan erityisen harvinaista hänen elämässään, joten ehkä hän ei osannut erikoisemmin siitä ilahtua. Hän vain otti asiat vastaan sellaisina kuin ne hänelle annettiin.

Ja kas, nyt ukon pääkopassa oleva ikkuna jo sulkeutuukin. Ja kohta se avautuu taas jossakin aivan toisessa paikassa.

Niinä päivinä, viikkoina, kuukausina, tai vuosina, jotka Pertti Karttunen oli viettänyt vauraille vanhuksille tarkoitetussa yksityisessä vanhainkodissa, Kartanossa, hänen asemassaan hameväen keskuudessa oli tapahtunut merkittävä muutos kartettavasta, tavallisesta köyhästä papasta halutuksi ja mielikuvitusta kiihottavaksi mieheksi.

Ehkä vanhuksen outo, likaisilla kaduilla jalostunut karisma oli alkanut purea, tai sitten hänen nukkaista ja tyhjätaskuista olemustaan oli alettu tulkita omalaatuisen miljonäärin pilailuksi. Luultavasti kyseessä oli näiden molempien seikkojen yhteisvaikutus.

Kartanon iloinen henkilökuntahan piti asiakkaita tyytyväisinä ja pitkäikäisinä rakastamalla heitä ihmisinä - kokonaisuuksina, joihin kuului sekä heidän rapistunut, ikäloppu kehonsa, että jalokivin ja norsunluin koristellut kultaiset ja ebenpuiset esineet, antiikkiset huonekalut, timanttisormukset, jalokivikaulanauhat ja heidän kashmirvillasta ja silkistä valmistetut vaatteensa. Sanalla sanoen, suunnaton äveriäisyys.

Omaisuus on niin merkittävä osa näiden rikkaiden muumioiden minuutta, että hoitajat tekisivät suuren vääryyden, jos he eivät sitä rakastaisi, vaan rakastaisivat ainoastaan heidän rapisevaa, rupista ja haisevaa ruumistaan.

Henkilökuntaan kuuluvat nuoret naiset alkoivat kaikki lähes samanaikaisesti kohdella myös Pertti Karttusta kokonaisuutena, joka hän oli: vanhana, haisevana, koinsyömiin vaatteisiin pukeutuvana omalaatuinen miljonääri, joka ei halunnut pitää rahoistaan ääntä, vaan halusi ihmisten rakastavan häntä juuri sellaisena kuin oli.

Pertti Karttusella ei ollut mitään aavistusta tästä tapahtuneesta mielenmuutoksesta, mutta ei hänellä ollut myöskään käsitystä siitä, mitä naiset olivat ajatelleet hänestä aiemmin. Hänellä ei ollut yksinkertaisesti mitään käsitystä mistään, mutta etevänä salapoliisina hän oli aina nopeasti nyt-hetkessä kiinni.

Pertti Karttunen tuijotti edessään avautuvaa, hoitajan tiukasta uniformusta pulpahtelevaa rintaparia.

• Tässä on lääkkeesi, hoitaja sanoi.

• Mitä? Sinä jumalainen ilmestys, vanhus sanoi. Kuka sinä olet?
• Minä olen Maria, hoitaja sanoi.
• Mitä ne lääkkeet tekevät? vanhus kysyi.
• Ne auttavat sinua muistamaan asioita, Maria sanoi. Haittavaikutuksena saattaa olla, että sinusta tulee tahdoton, kuolaava zombie, jolta pitää vaihtaa vaipat, ja jota pitää ruokkia.

Pertti Karttunen tuijotti suu auki, kuola valuen hoitajan jalkoväliä, jota lyhyt hame juuri ja juuri verhosi. Maria risti jalkansa.

• Ei kiitos, mies sanoi. En käytä lääkkeitä. En ole koskaan käyttänyt minkäänlaisia huumeita, enkä tule koskaan käyttämään.

• Juurihan sinä otit lääkkeen, Maria sanoi.

• Mahdotonta. Minä en käytä lääkkeitä, Pertti Karttunen sanoi, sillä hän oli varma ettei koskenut minkäänlaisiin huumeisiin.

Hän ei kyennyt tätä faktaa sen tarkemmin muistamaan, mutta samalla tavalla kuin hän tiesi olevansa juoppo, hän tiesi, ettei käyttänyt huumeita.

• Sinä tulit tänne nimenomaan pyytämään minulta lääkettä, Maria sanoi. Valitit, että sinulla on verenkierto-ongelmia peniksessäsi ja kysyit, voisinko mahdollisesti antaa sinulle voimakasta potenssilääkettä. Kun annoin sinulle pillerit, sinä nielaisit ne kaikki kerralla.

Maria nuolaisi etusormeaan ja avasi reisiään vain sen verran, että vanhus sai aavistuksen lyhyen hameen alla olevasta pitsisestä alusasusta. Hoitaja nousi tuoliltaan, käveli ovelle ja lukitsi sen. Sitten hän käveli takaisin tuolilleen ja istuutui, yrittäen kävellessään esitellä vanhalle miehelle vartalonsa jokaisen hienouden.

• Lukitsit juuri oven, ukko totesi.

• Niin tein, Maria sanoi.

Pertti Karttunen oli hiljaa. Hänen päässään saattoi kuulla rattaiden raskaan raksutuksen.

• Toivon ettet pitkästytä minua, seksikäs hoitaja sanoi.

• Tuota, vanhus mutisi. Tulinko kysyneeksi sinulta kuinka pian lääkkeen vaikutus alkaa?

• Kysyit tuota heti sen jälkeen kun olit nielaissut lääkkeen.

• Ja mitä vastasit?

• En ehtinyt vielä vastata, Maria sanoi. Siihen menee noin neljäkymmentäviisi minuuttia. Se on pitkä aika.

• Ja kuinka kauan siitä on, kun nielaisin lääkkeen?

• Kolme minuuttia.

Raks, raks, raks, raks, raks, raks, raks. Vanhuksen otsalta valui hiki kellon raksuttaessa seinällä painostavasti. Maria vaihtoi roolia. Hän korjasi ryhtiään ja katsoi vanhusta mekaanisen ammatillisesti. Seksikkäästi soljuva vartalo muuttui hetkessä kylmäksi läpäisemättömäksi linnoitukseksi, leikittelevä katse pitkästyneen kopeaksi.

Pelin henki oli selvä. Vanhuksen täytyisi selvitä neljäkymmentäkaksi minuuttia luonnon omin keinoin. Pienikin virhe olisi kohtalokas. Jos hän nyt lähestyisi naista ja yrittäisi haparoiden kosketella tätä, peli olisi auttamatta menetetty.

Pertti Karttunen vilkaisi nopeasti ympärilleen. Hän oli jonkinlaisessa hoitohuoneessa. Ukko loihti kasvoilleen huolettoman ilmeen, nousi tuoliltaan ja kävi tutkimaan huoneen kaappeja ja hyllyjä.

Pertti Karttunen ollut mikään hirviö. Hän oli hyvin inhimillinen ja herkkä ihminen, varsinkin nyt vanhempana, kun hän ei muistanut olevansa mulkku. Jos ihana Maria rakasti asiakkaitaan rikkaina omina itsenään, myös Pertti Karttunen rakasti naisia kokonaisuuksina. Vanhus todellakin tunsi naiset. Hän pystyi salapoliisin silmillään hetkessä näkemään heidän tarpeensa ja nöyrästi tyydyttämään ne.

Pertti Karttunen otti kaapista lääkeruiskun ja teki siihen hyvin tarkalta vaikuttavia sekoituksia kauniiden silmäparien seuratessa toimitusta muka välinpitämättöminä. Vanhus ei käyttänyt lääkkeitä, mutta hän tiesi niistä yhtä sun toista.

• Mikä se on? Makoisa Maria kysyi.

• Erikoissekoitus, Pertti Karttunen vastasi. Tämä tekee sinusta tahdottoman, kuolaavan zombien, joka täyttää kyselemättä kaikki käskyni. Täydellinen kehonhallinnan menettäminen.

Pertti Karttusen sanat soittivat kieliä, joiden olemassaolosta Maria ei ollut edes tietoinen, sillä hän oli domina, orjuuttaja. Hän ei ollut kuvitellut haluavansa tulla hallituksi. Mutta sitä hän juuri halusi, ja nyt äkkiä hän ymmärsi sen, vaikka yrittikin muodon vuoksi hangoitella vastaan.

Pertti Karttunen näki hänen heikkoutensa.

Vanhus otti piikin lisäksi hyvän kasan välineitä: kumihanskoja, letkuja, siteitä, saksia, voiteita. Muutamalla liikkeellä hän sitoi Marian tuoliin mielikuvitukselliseen asentoon niin, ettei tämä pystynyt puhumaan tai liikuttamaan muuta kuin etusormeaan.

• Etusormesi liikkuu vielä, vanhus sanoi. Aion törkätä tämän piikin sinuun. Sen jälkeen olet kokonaan minun. Tämä on viimeinen tilaisuutesi paeta. Jos haluat lopettaa nyt, nosta etusormeasi.

Pertti Karttunen otti kirurginsakset esiin valmistautuen leikkaamaan siteen auki jos hoitaja sitä halusi. Hän tiesi ettei se halunnut. Sormi ei kohonnut.

• Hitto kun en näe tätä verisuonta, Pertti Karttunen sanoi.

Hän löysäsi sidettä sen verran, että hoitaja pystyi piikittämään itseään. Sitten hän alkoi laskea.

• Viisi, neljä, kolme, kaksi, yksi, olet vallassani.

Pertti Karttunen leikkasi siteen yhdestä kohtaa ja neitosen paketti purkautui. Samalla Marian keho valahti hervottomaksi. Vesi kihosi vanhuksen suuhun. Hitto, prkl, jumalauta, mä sekoon. Testiksi hän kaivoi hoitajan nännykän puserosta ja nipusteli sitä. Maria ei reagoinut mitenkään.

Ukko nauroi pitkään ja himokkaasti.

Pertti Karttunen komensi Marian leikkauspöydälle makaamaan(tietenkin Kartanossa oli valmiudet tehdä monimutkaisia kirurgisia toimenpiteitä, kuten siellä oli tehty jo vuosisatoja). Naisen ruumiiseen palasi elämä. Ranteet heilahtivat liikkeelle, rinnat kohosivat ja reisiin palasi jäntevyys. Nainen käveli leikkauspöydälle ja jäi siihen makaamaan.

Vanhus laittoi kirurginlampun päälle, valikoi laatikkoon hyvän satsin hoitovälineitä ja kantoi sen pöydän viereen. Hän valitsi ensin sakset ja tähystysletkun. Sitten hän laittoi kumihanskat käteensä. Kuului läiskäys. Pertti Karttusen mieli tyhjeni.

”Mitä, mitä, mitä? Miten niin mieli tyhjeni? Just kun oltiin pääsemässä asiaan! Oonks mä lukenut tätä pseudopsykologista paskaa varmaan joku sata sivua ihan turhan takia?”

Minun täytynee selitellä tätä kerronnallista ratkaisua, sillä tiedän että olit juuri hieromassa itseäsi. Se mikä erottaa eroottisen taiteen silkasta pornografiasta, on sen suhde todellisuuteen. Pornografiassa esitetään pelkkää fantasiaa, jonka tarkoituksena on tuottaa kuluttajalle mielihyvää. Minä taasen haluan kuvata asioita siten, kuin Pertti Karttunen ne todellisuudessa koki, ja vanhan herran kokemus nyt vain sattuu heittelehtimään arvaamattomasti ajassa ja paikassa.

Kyse ei ole siitä, ettenkö muka kehtaisi kuvailla tätä intiimiä hetkeä tämän pidemmälle.

Esimerkkinä vanhuksen poukkoiluista ajassa ja paikassa, avaan tirkistysluukun hänen viimeiseen hetkeensä.

On pimeää ja tuskat ovat helvetinmoiset. Vatsa on tulessa, suolet solmussa. Jostain kaukaa kuuluu ääniä.

• Pitää leikata heti. Hemmetti tämän vatsa on sitkeä. Onko terävämpää puukkoa. Joo, anna se iso.
• Preferoisin, jos käyttäisit kirurginveitsistä korrekteja termejä.
• Minä preferoisin, jos haistaisit vitun. Anna sitten vaikka rautaysi.
• Vitut sulle mitään golfmailaa annan. Itse preferoisin vagina prectoriksen nuuhkimista tämän kurpan viiltelyn sijaan. Aika voimakas viskin lemahdus muuten.
• Miten niin lemahdus? Tämä turpeinen tuoksu tulee pakosti Skotlannin saaristosta.

• Sanoisin, että peräti isle of Islay.

• On tässä myös ylänköä. Tämä on blendi.

• Tällä tyypillä on ollut vihamiehiä. Miten se on vielä hengissä kun on näin paljon rautaa sisuksissa?

• Katsoppa tätä, tämä on veteraani. Tuossa uusien reikien vieressä on sodanaikaisia. Se on Luger Mauser!

Siinä leppoisan höpöttelyn tuudittaessa vanhusta uneen, taika alkaa tapahtua. Kirurginlampun kaukainen sirinä ja kirkas valo aiheuttavat elämästä erkaantuvalle urolle selittämättömän onnentunteen.

• Mitäs hittoa! Hei, tules katsomaan tätä!

• Ei ole mahdollista. Tuo mies on varmaan 120-vuotias!

• Tuo ei ole edes kuolinkankeutta. Se on vielä elossa.

• Ei perhana, uskottava se vaan on, kun omin silmin näkee.

• Huh. Tästä jutusta vaimo kyllä innostuu. Onko sulla kameraa meessissä?
  
  
• Hei! Katso sen ilmettä.
  
  
• Jumalauta, mikä hymy! Tämä on hurskas mies. Se on taivaaseen menossa!
  
  
• Pitäisikö vielä yrittää vielä sitä leikkaamista.

• No, leikataan vain, ettei tule sanomista.

Äänet vaimenevat hiljalleen. Pertti Karttunen vajoaa ikuisiin onnenväristyksiin, mutta koska hän on joutunut imaistuksi kosmiseen aikavääristymään, hänen tirkistysluukkunsa avautuu pian taas jossakin sattumanvaraisessa ajassa ja paikassa.

Rai rai, uusiin seikkailuihin ja toisenlaisiin tunnelmiin!