sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Tykkääminen


P. Kontinen näki unta ulostamisesta. Se perinteinen: tulee ulostamisen tarve, muttei osaa hoitaa asiaa säällisesti, vaan ajautuu aina päkertämään sitä johonkin kansanjoukkojen eteen.

P. Kontinen laittoi kahvin tippumaan, avasi läppärin ja päivittää nyt statustaan. Se on hätähuuto.

P. Kontinen istuu keittiössä ja juo kahvia. Rintalastaa ja korvia puristaa. Hän tuntee lyhistyvänsä kasaan, käppyrälle, paha maku nousee kielenpäähän. Hän jatkaa väkisin kahvin hörppimistä. Hän käy tarkistamassa profiilinsa. Ei tykkäämisiä. Ei vastausta. Hän päivittää.

P. Kontinen on juonut pannullisen, käynyt välillä profiilillaan ja miettinyt päivittämistä. Pitäisikö vai ei? Hän haluaisi oksentaa keuhkonsa, maksansa, paksusuolensa, munuaisensa ja sielunsa olohuoneen sohvalle.

Muiden kommenteista tykätään. Hän luki tutkimuksesta: kolmasosa facebookin käyttäjistä ahdistuu ja kadehtii muita. Kateudesta hän ei tiedä, mutta entä tämä murskaava tunne. Pahempi kuin murskaava. Jos joku pulipää olisi hakannut hänet nakkikioskilla masimaisesti solmuun, hän ainakin tuntisi elävänsä. Olisipa ruumis hakkelusta eikä sielu.

P. Kontinen käy tykkäämässä kavereiden kommenteista. Jospa ne vaikka tykkäisivät takaisin hänen jutuistaan.

P. Kontinen ei juonut jallupulloa, huutanut raivoaan pimeillä kujilla, ei sammunut rappukäytävään. Miksi vitussa ei?

Mitä tässä enää on menetettävää? Astun tuosta ovesta ulos nyt, ja kävelen Hämeentien päästä päähän. Tai ainakin Kallioon. Otan tietenkin älypuhelimen mukaan. Ja purkillisen.

P. Kontinen ajattelee olevansa pieni apina, joka ilahtuisi jokaisesta banaanista, joka hänelle viskataan. Hän tarkistaa statuksensa. Ei tykkäyksiä. Mihin hän oikeastaan tarvitsee tätä. Jospa hän kävelisi koko matkan Kallioon tekemättä yhtään päivitystä. Kuningasidea. Mutta ensin, päivitys.

Sateinen iltapäivä, harmaa taivas, kävely loskassa, tennarit märkinä. Bussit rymistävät ohi roiskuttaen kuraa jalkakäytävälle. Tämä on elämää, tämä on vapautta.

P. Kontisen ajatukset alkavat liitää vapaina, mutta kovin kapeina. Hän tajuaa ajattelevansa kahden lauseen ajatuksia. Ne ovat kuin facebook-päivityksiä.

Miten oli ennen? Ajatteliko hän omia ajatuksiaan, vain itseään varten? Onko nyt edes mahdollisuus siihen, että joku sattuisi lukemaan ja ymmärtäisi? Vai oliko hänellä ehkä aiemmin ollut joku jolle puhua? Silloin, kun kaikki eivät olleet vielä sulloutuneet koteihinsa, sosiaalisen median ääreen. Kommunikoimaan. Toteuttamaan lajityyppistä laumakäyttäytymistä.

P. Kontinen ottaa häpeästä niskalenkin ja selättää sen. Hän ei välitä vittujakaan muista. Nythän ei ole oikeastaan millään väliä. Ehkä ajatuksiinkin tulisi vielä pidempiä kaaria. Onhan hänellä vielä muutama minuutti elinaikaa.

Hän astuu sisään lähimmän baarin houkuttelevasta avoimesta ovesta, astelee baaritiskille ja puhuu ihan oikealle ihmiselle, katsoo silmiin. Iso olut kiitos. Hän istuu nurkkapöytään ja alkaa lipittää kaljaansa. Nyt hän voisi vilkaista, vaikkei sillä niin ole väliä. Ei tykkäystä. Se oli sitten siinä.

P. Kontinen avaa purkin ja alkaa napsia pillereitä kaljansa kyytipojaksi. Purkki ja tuoppi tyhjenevät. Hitto. Jos hän kaatuu tähän, ne voivat soittaa apua ja laittaa hänet vatsahuuhteluun. Pahimmassa tapauksessa hän jää henkiin, ja joutuu loppuelämänsä päivittämään statustaan letkuissa otsahiiren avulla. Nyt tulee kiire. Hän vängertää itsensä vessaan ja lukitsee oven. Hänen suolensa alkavat kääntyä nurin. Hän kaivaa tuskallisesti kännykkänsä ja tekee viimeisen merkinnän.


Kuoli.



Aion kävellä koko matkan Kallioon päivittämättä statusta tai edes vilkaisematta. Sittenpä saatte nähdä.



Unohda tunteet, unohda tunteet, unohda tunteet.



Mikä se on, kun tekisi mieleni oksentaa sieluni ulos?



ONKO FACEBOOK MUKA KOSKAAN PELASTANUT KETÄÄN?



Vittu kun olis edes darrassa.



SAATANAN RUNKKARIT JA FACEHUORAT JA SOSSUHOMOT HAISTAKAA VITTU JA SYÖKÄÄ PASKAA!!. SINÖÄ TYKKÄÄT TÄSTÄ TAI MÄ TEEN ITSARIN. :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

Lähettänyt klo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)